"Whoever said money can't buy happiness simply didnt know where to shop."

lauantai 2. helmikuuta 2013

First challenge completed!

Ihanaa, viikonloppu on taas täällä! Aloitettiin se Bettyn kanssa mukavissa merkeissä, sillä meillä oli tänään treffit ja siinä samalla sisko suoritti vuoden ensimmäisen haasteensa. Ei ehkä kuulosta kovin kummoiselta, mutta meille se oli suoritus todellakin!

Ollaan nimittäin jo pitkään haluttu maistaa ravintolassa tomaattikeittoa, mutta aina kun sinne raflaan asti lähtee niin tekee mieli jotain ihan muuta. Ja usein käy myös niin, että ne herkulliset jälkiruuat jää tilaamatta kun on ahdettu napa täyteen pääruokaa. Vitsi mikä rikos! (Meidän aforismi-talouspaperissakin luki: "Elämä on lyhyt. Syö ensin jälkiruoka." Nih.

Joten koska mä en ehtinyt vielä antaa mitään sen kummallisempaa haastetta, niin sovittiin että haastetta on tarpeeksi siinä kun sisko päättää meille treffipäivän ja mennään Jonesiin syömään tomaattikeittoa. Ja otetaan ne jälkiruuat. Ja sisko lupasi laittaa mun kynnet, jei!


Kun vihdoin saatiin tomaattikeitot neniemme eteen, oltiin tosi tyytyväisiä jo ennen ensimmäistä lusikallista. Keitto tuoksui ja näytti todella hyvälle. Ja myös maku oli kohdillaan.


Tilattiin lisukkeeksi Naan-leipää, koska mä en ollut vielä ehtinyt sitä maistamaan.
Ihan hyvää sekin oli, mutta keitto taisi viedä voiton :)


Ja se jälkiruoka, mmm!
Mä valitsin Banana Splitin ihan vaan sen takia,
kun en ollut sellaistakaan koskaan tilannut ennen.
Ja siskolle maistui brownie-suklaakakku.

Ruoka oli ihan uskomattoman täyttävää! Vielä kaksi tuntia syömisen jälkeen mä olin aivan ähkynä ja makasin viltin alla siskon sohvalla ja päästelin suusta sellasia valivali-ääniä. Ihana sisko raahasi pöydän sohvaan kiinni, jotta voisin maata selälläni samalla kun se teki mulle manikyyrin! :D


Näin ihanat niistä tuli!! Oon ihan in love :)
Harmi vaan, ettei saatu mitään täydellisiä kuvia otettua,
taidettiin olla molemmat aika väsyneitä kun kellokin läheni puoltayötä.
Laitan parempaa kuvaa sitten kun saan sellasen otettua.

Mutta eiks oo makeet?!
Maailman kauneimmat kynnet saivat nimensä mun mukaan: Shopping Bling :)
Iiiiiiii, lovelovelove!!! <3<3<3

Nyt mä olen niiiin valmis lähtemään kummipojan synttäreille huomenna :)
Hauskaa viikonloppua kaikille muillekin!

2 kommenttia:

  1. Pakko itsekin kehua että noi kynnet on aivan mahtavat!!! Ne on mun ehdottomat lempparit kaikista tekemistäni. Pitää kärsiä omat pois nyte et saa uudet :)
    Ja kiitos itselles, oli kiva ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunkin on tosi nätit :) mut on nää kyl hienot, vitsi sentään! Tulee tuijoteltua niitä aika tiuhaan :D

      Poista

Jätäthän jälkesi jos vierailit :)
Please leave a comment if you visited :)