"Whoever said money can't buy happiness simply didnt know where to shop."

torstai 28. helmikuuta 2013

Nii et tul vaa sääki Turkkusee!

Turku on niin ihana paikka, että me käydään siellä välillä ihan vaan hengailemassa. Jerellä on nyt talviloma ja mietittiin että olisi kiva edes käydä jossain muualla kun paikallisessa Prismassa. Lähdettiin sitten yhteistuumin Turkuun ostos- ja leffareissulle.


Ensin käytiin Bauhausissa hakemassa maalia ja lattialaminaattia eteistä varten.
Sitten käytiin Myllyssä ostoksilla ja syömässä.
On se hyvä, että otin väkisin kameran mukaan ja otin jopa kolme kuvaa sieltä :D
No mutta, ilman sitä ei olisi tätä ihastuttavaa otosta kiinalaisen ravintolan jälkiruuista.
Jätskiä ja friteerattua banaania, nami! <3
Mä sain myös H&M:stä kassillisen uutuuksia :)

Tämän jälkeen olikin jo vähän kiire elokuvateatterille katsomaan 21 Tapaa Pilata Avioliitto.

Myöhästyttiin sitten oikein kätevästi viisi minuuttia, joten päätettiin odotella kaksi tuntia ja mennä myöhempään näytökseen. Turussa kun ei tarvi murehtia siitä, miten saa ajan kulumaan... ;)



Mä olin kuitenkin tosi kiltti enkä tuhlannut enempää rahaa,
kun olin jo saanut kaiken tarvitsemani Myllystä.
Mutta nappasin silti pari valokuvaa ihanuuksista,
jotka bongasin yhden kaupan edustalla.
Teki mieli tirauttaa pari kyyneltä, niin kauniita ne olivat :')
Ja miten ihana toi turkoosi olisi kesällä!
En kuitenkaan viitsinyt edes kokeilla, saatika kurkata hintalappua!
Ja huomasin vasta kotona kuvaa tarkastellessani noi turkoosi-beiget kengät ton mekon edessä...
Ehkä ihan hyvä niin :D


Pienen ihastelukierroksen ja pehmisten voimalla suunnattiin takaisin
elokuvateatterille ja päästiin tällä kertaa ihan saliin asti.
21 Tapaa Pilata Avioliitto oli tosi hyvä, voin suositella kaikille :)
Sai kyllä nauraa. Pamela Tola oli ihan paras! :D
Kyllä kannatti odotella että päästiin tokaan näytökseen.

Elokuvan jälkeen oltiinkin jo sen verran väsyneitä kivan päivän johdosta,
että lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin ja nukahdettiin kaikki valot päällä,
toinen sohvalle ja toinen sänkyyn :D

Tässä vielä kuvat mun ostoksista.
Olen vieläkin ihan täpinöissäni, osui niin kohdilleen :)

Tää urheilutoppi on niin kaunis!
Ja tuo motivaatiota siihen Zumban aloittamiseen, jota mä olen miettinyt...
 
Lisää väriä tuomaan iloa ja motivaatiota jumppiin :)
Ei saa roikkuvista housuista hyvää kuvaa...
Tässä kuitenkin uudet jumppahousut.
Ryppylahkeet!! <3
Perus tee kivalla värillä :)
Tää neule on tummansininen, vaikkei siltä näytäkään..
Ja vielä "pikkuostokset": alusvaatteita, sukkia ja kotituoksu :)

En muista kenen blogista luin tuosta vaniljantuoksuisesta suihkeesta.
Mua huvitti kuvailu siitä, miten tämä tyttö kirmaili kodin halki
ja suihkutteli hulluna hyvää tuoksua kämppäänsä :D
Mä niin osasin kuvitella itseni tekemässä samaa, joten tämä pullo
oli ihan pakko ostaa. Ja onhan se todella ihanan tuoksuinen kyllä :)


Pari herkuttelukuvaa lopuksi.
Näistä värikkäistä aineksista syntyi maailman herkullisin salaatti!

Todella terveellinen näky :D


Oih! Tätä tullaan syömään meillä kotona usein.
Jere meinasi että joka päivä, mutta mä vähän toppuuttelin sitä,
joka toinen päivä saa riittää :P
Ja mä vielä kehtasin joskus väristä inhosta pelkästä ajatuksesta,
että salaatin joukkoon sotketaan jauhelihaa, mutta...
Mikä makunautinto!
Kannattaa ehdottomasti maistaa, jos ei ole sitä vielä tehnyt :)


Siivosin vähän vaatekaappia ja minä, joka en ikinä koskaan luovu mistään,
laitoin sivuun treenikassillisen vaatteita!
Äiti otti sieltä mitä halusi ja sen jälkeen seuraava osoite on UFF:in laatikko.
Au revoir! :)

Ihanaa saada tilaa uusille vaatteille.
Ja löytyihän sieltä muutama käyttökelpoinenkin vaate,
joiden olemassaolon olin ehtinyt unohtaa.
Kuvassa näkyy yksi unohdetuista, se oli kiva löytää taas :)


Onko kenenkään muun vaatekaappi niin sekaisin, että sieltä voi tehdä löytöjä??



  • I love Turku!
Which is why we sometimes go there just to hang out.
On Tuesday we went there to shop and to see a movie.
 
We went to the shopping center Mylly and I got myself a bag full of H&M :)
I had to get something to wear to Zumba, since I want to start those classes again
and I need motivation. I got plenty of it :)
 
We missed the movie we wanted to see but luckily there was a second showing in two hours.
And I dont mind spending two hours in Turku, not at all!
 
This time I only admired the clothes, since I already got everything I needed.
The movie was very funny, totally worth waiting!
 
In addition to the clothes, I got a home fragrance with a vanilla scent.
I read from some blog about this girl who bought a bottle and got all crazy running back and forth in her appartment, spraying some vanilla in the air :D
I could totally picture myself doing the exact same thing so I had to get it!
 
The next day I made the most delicious texmex-salad ever!
I remember the time when I thought "who on earth would put minced meat in a salad?!"
But... it is sooo delicious!
Jere said he wants to eat it every day.
I told him every other day is fine :D
 
I also sorted my wardrobe and I got rid off some clothes (I NEVER do that!)
 Felt sooo good!
And I also found some clothes that I had forgotten,
like that red shirt in the picture above! :D   
 





4 kommenttia:

  1. Aah, jäätelöä ja friteerattua banaania... Kumpa saisin ison annoksen juuri nyt! :) Ja vielä hymyilevää jätskiä! ;)

    VastaaPoista
  2. Joo siis sehän maistuu vaan paljon paremmalta jos jätskissä on hymynaama! :D

    VastaaPoista
  3. Pitää varmaan sittenkin harkita tota 21 tapaa pilata avioliitto, kun sitä kovasti kehutaan. En muista edes olenko koskaan käynyt katsomassa suomalaista elokuvaa teatterissa, joten nyt olisi hyvä aika tehdä poikkeus sääntöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä kattomassa, se oli ihan huippuhyvä! :)

      Poista

Jätäthän jälkesi jos vierailit :)
Please leave a comment if you visited :)